Eikö TV:n katselu olekaan vapaaehtoista meidän demokratiassamme?

Pe 18.11.2011



Vuosi 2012 koittaa jHs reilun kuukauden päästä ja silloin mätkähtää mediamaksu kaikille?

Kaivoin vanhasta blogistani 3.10.2009 kirjoittamani postauksen Mediamaksu pakkorahastuksena kaikille.

En ole hankkinut uutta televisiota sen jälkeen kun äidin televisio hajosi (äitini asui meillä kuolemaansa asti v. 2004 ja sama televio meillä oli sen jälkeen, kunnes se hajosi joskus 2005 tai 2006, en muista nyt milloin), siinä oli scart-liitin tms. jolla laitteeseen olisi voinut lisätä digiboxin. En hankkinut uutta televisiota, sillä tytön kanssa olimme Lastenklinikalla lähes päivittäin 2005–2008, kolme vuotta, jolloin ei televisiota kotona ehditty pahemmin katsella. Ja se mitä televisiota yleensä katseltiin tapahtui Lastenklinikalla. Tytön kuoleman jälkeen 13.11.2008 en ole itse tarvinnut televisiota enkä siis ole sellaista kotiini hankkinut.

Toisinaan katson joitakin ohjelmia Yle Areenasta, mutta voisin kyllä maksaa tuosta katselusta jonkin euron, silloin kun katson jotain. Tai voin olla kyllä katsomattakin, sillä en ole huomannut, että tarvitsisin niitä ohjelmia aivan välttämättä. Elokuvat voi ostaa dvd:nä ja käyn mieluusti oikeassa teatterissä katsomassa elokuvia silloin tällöin, joten en siksikään tarvitse TV:tä.

Olen sitä mieltä, että ne jotka käyttävät TV:n palveluita, ostavat itselleen nuo palvelut. Kenellä ei ole TV:tä, sen ei tarvitse TV:n palveluista maksaa. Onhan maksullisia kanavia jo olemassa, joten samaan tyyliin, myös TV-lupamaksun rahastus. Eikä niin, että kaikkien on maksettava, vaikka eivät palveluita käytäkään.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2011 tammikuussa 215 000, mikä oli 35 000 vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa.

Työssä käy noin 66 % 15–64 vuotiaista tilastojen mukaan.

Jos lasketaan paljonko väestöstä on tuo 34 %, jotka eivät saa palkkatuloja, heitä on yli 1,5 miljoonaa!!! Eivätkä he kaikki ole lapsia! Sitäpaitsi Suomessa on noin 150 000 eläkeläistä, jotka saavat vain noin 1000 euroa eläkettä kuukaudessa. Lähes 200 euron TV-maksu on niillä tuloilla liikaa.

Olen aina luullut, että television katselu on vapaaehtoista. Ilmeisesti se ei kohta enää ole, vaan televisio pitää olla joka tuvassa ja jokaisen talouden on siitä maksettava?


Tässä vanha kirjoitukseni asiasta:
Lauantai 3.10.09
Tästä asiasta en voi olla kirjoittamatta. Siis mikä ihmeen MEDIAMAKSU! ? Nyt on sitten päätetty, että jokaisen talouden on Suomessa maksettava MEDIAMAKSU. Siis TV-lupa, sitähän se tarkoittaa, on maksettava, olipa käytössä TV tai ei. Maksu astuu voimaan 2012 ja sen suuruudeksi on arveltu 175 euroa. Kaksikolmasosaa suomalaisista vastustaa mediamaksua. 
"- Maksu ei perustu enää television omistukseen ja tv-ilmoitukseen vaan kohdistuu kaikkiin asuntokuntiin ja maksuvelvollisiin yrityksiin ja yhteisöihin.
- Lupatarkastajat jäävät historiaan.
- Kaikki asuntokuntaan kuuluvat täysi-ikäiset henkilöt olisivat yhteisvastuussa maksun suorittamisesta. Asuntokunnalla tarkoitetaan henkilöitä, jotka asuvat vakituisesti samassa asunnossa tai osoitteessa.
- Maksuvelvollisia olisivat myös yritykset ja yhteisöt, joiden vuotuinen liikevaihto ylittää 400 000 euroa. Maksusta vapautetaan valtio, kunnat ja seurakunnat niiden liiketoimintaa lukuun ottamatta.
- Kukin asuntokunta maksaisi noin 175 euron suuruisen maksun. Yrityksille ja yhteisölle maksu olisi kolminkertainen. Nykyinen televisiomaksu on 224,30 euroa."(STT) 

Kun Suomi liitettiin EU:hun, kansalaisten mielipidettä ei kysytty. Tässä taas päätös, joka on tehty demokratian ulkopuolella. Suomi rypee taas lamassa, työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan 
" ...elokuussa 203 000. Työttömiä oli 52 000 enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Työttömiä miehiä oli 45 000 enemmän ja naisia 8 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
...Työvoimaan kuulumattomia työikäisiä oli elokuussa 1 354 000, mikä oli 63 000 enemmän kuin vuotta aiemmin."(Tekniikka&Talous)
Ja minkähän verran opiskelijoita on Suomessa?
"Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,26 miljoonaa vuonna 2007. Vuoden 2008 ennakkotietojen perusteella opiskelijamäärä vähenee 1,5 prosentilla edellisvuodesta monen vuoden kasvun jälkeen." (Tilastokeskus) 

Arvelen, että kaikilla työttömillä ja opiskelijoilla ei ole televisiota. Tiedän ainakin muutaman. Tiedän myös eläkeläisiä, joilla ei ole televisiota. Monilla ei ole televisiota uskonnollisista syistä, esimerkiksi lestadiolaiset pitävät kyseistä hilavitkutinta syntinä. Jos mediamaksu tulee pakolliseksi, niin että joka talouden pitää se maksaa, niin taitavat perintätoimistot rikastua ja ulosottomiehet saada lisähommia.
Mediamaksu voisi myös olla varallisuuden mukainen, opiskelijat ja eläkeläiset mm. voisivat olla tällaisia. 
Luovuimme televisiosta siinä vaiheessa, kun Suomi siirtyi digiaikaan. Scart-liittimellä varustettu telkkarimme oli simahtanut jossain vaiheessa ja katselimme TV:tä viimeisinä analoogisina aikoina vanhasta scart-liittimettömästä aparaatistamme. Digiaikaan siirryttäessä olisi pitänyt ostaa uusi masiina tai korjauttaa vanha.
Vietimme niin paljon aikaa sairaalassa, että kotona viettämämme vähäisen ajan takia tuntui turhalta hankkia uusia laitteita tai korjauttaa mitään vanhaakaan.
Totuin elämään ilman TV:tä, eipä sieltä aikaisemminkaan paljon mitään tullut katsottua, uutiset ja jokunen dokumentti ja elokuva. Jasmine oli katsellut pääasiassa videoita ja viimeisinä aikoina tietokoneella DVD-elokuvia.
Totesin televison turhaksi ja aikaa vieväksi kapineeksi. Tietokoneen kautta tulee silloin tällöin katsotuksi TV7:ää, joka ei ole tietääkseni mitenkään sidoksissa Yleen. En todellakaan kaipaa televisiota. Radioluvan voisin maksaa, koska usein kuuntelen YLE PUHE -kanavaa, mutta 175 euroa radioluvasta on mielestäni aika paljon. 
Lisätietoja mm. Wikipediassa
Vieläkin näitä mediamaksua vastustavia adresseja voinee allekirjoittaa:
Mediamaksua vastustava adressi 
Protesti ja kansalaisadressi mediamaksua vastaan 
Olen aina luullut, että television katselu on vapaaehtoista. Ilmeisesti se ei kohta enää ole, vaan televisio pitää olla joka tuvassa ja jokaisen talouden on siitä maksettava?

5 kommenttia:

  1. Tuosta juuri puhuin kesällä pojan kanssa.On kyllä mielestäni törkeä rahastuskeino,sillä on monta ihmistä,joilla ei televisiota ole (kuten minulla,mutta en asukaan Suomessa..)

    VastaaPoista
  2. Paljon on perää kirjoituksessasi. Tähän saakka on sentään voinut olla maksamatta, jos ei telkkaria katso tai halua pitää. Onko se sitten ulosottomiehen asia, jos tulee pakkomaksu, jota ei pysty maksamaan, tai halua. Tuntuu olevan puolivalmis ajatus vielä. Pitäisi ehkä porrastaa maksun suuruus katselun tai maksukyvyn mukaan. Miksiköhän kaikkea aina pitää muuttaa tässä maailmassa?!
    - Otan hengessäni osaa moniin suruihisi menneinä vuosina.

    VastaaPoista
  3. Yaelian, saa nyt nähdä. miten tuossa asiassa lopulta käy. Epäoikeudenmukaisuuksia Suomessa on jo paljon ennestään, tämä "yleisradiomaksuksi" nimitetty mediamaksu toteutuessaan kaikilta perittävänä maksuna tulisi kyllä olemaan kaiken törkeyden huippu.

    VastaaPoista
  4. Sirkka, kyllä porrastusta tosiaan tarvittaisiin, jos kaikkien pitää tuo media- eli yleisradiomaksu maksaa. Mielestäni entinen systeemi on OK. Ylellä on liikaa porukkaa töissä. Vähentäkööt henkilökuntaa. Viihdettä tulee koko ajan ja radiossa kielenkäyttö on mennyt todella alatyyliseksi. Kiroilijat ulos ja muut p:n puhujat.

    Kiitos Sirkka myötäelämisestä! Olet kultainen!

    VastaaPoista
  5. It is through the use of this medium that they wish to make in roads in the communications market.
    As a matter of fact, there are some news stories that have
    made such a strong impact on the society that some of them
    have even won accolades. Hamas itself would believe it can take over the entire movement, making it more
    violent against Israel and aggressive toward other Palestinians", says Barry Rubin in a commentary on UPI. That’s why, while drafting ads for newspapers selling or buying a property, make your USP as your headline. A Christian newspaperis also associated with various charitable institutions and churches and organizes fund raising events to help and aid such institutions.

    Also visit my web blog click here

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.