Talvesta kohti kevättä

Silta tänään lauantaina 15.1.2011 puolen päivän aikoihin.

Lauantaina 15.1.2011

Lähden tällä kuvalla mukaan Lauantain aamukampaan. Olen ennenkin kuvannut tätä siltaa, jo 2009 ja viime vuonnakin, vaikka kuvia ei tullut laitettua blogiin.

Kevään tuntua tässä lauantaissa oli kirkas auringonpaiste. Varjot tosin olivat jyrkiä ja pitkiä, sillä aurinko oli puolilta päivin jo hyvin matalalla. Joku lintukin lauloi. Ei kuitenkaan vielä titi-tyytä. Melko kirpeä pakkaspäivä, asteita jotain -16 tai -17. Kunnon talvipäivä siis vielä. Mutta päivä on jo hieman pidentynyt, joten kevättä kohti mennään.
Nyt kuitenkin elämme sydäntalvea, keskitalvea. Olemme talven navassa ja on kylmää. Tänäänkin melkein -20 astetta pakkasta. Yöksi näyttää vielä kiristyvän.

Tekee mieli laittaa tähän vertauksen vuoksi pari vanhempaakin kuvaa:

Tässä ylläolevassa kuvassa on kello noin 14 iltapäivällä 
15. joulukuuta 2009,
siis kaksi vuotta ja yksi kuukausi sitten.
Tämä kuva on otettu 13.1.2010, 
varmaan myös iltapäivällä noin vuosi sitten.
Toinen rakas kuvauskohde on tämä puistonäkymä. 
Kuva on otettu Nuutin päivänä 13.1.2010,
 jolloin ollaan aivan keskellä talvea. Tämä kuva oli myös vanhassa blogissani.




Tämän kuvan otin tänään puolen päivän aikoihin. Lunta on tullut tänä vuonna 
enemmän kuin viime vuonna, vaikka tässä oli muutama vesisadepäiväkin edellisviikolla,
niin ei lumikerros paljoakaan ehtinyt sulamaan. 
Sitäpaitsi uutta luntakin satoi taas kuluneella viikolla.





16 kommenttia:

  1. Olipas kivoja kohteita valittuna. Hauskaa oli myös verrata eri aikojen kuvia keskenään. Tykkäsin kovasti noista 13.1.2010 otetuista huurrekuvasta, vaikka kylmää periaatteessa kammoankin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, TeeTee!

    VastaaPoista
  3. Sillat ovat ihania! Varmasti loistokohde kevään seuraamiselle! Kauniita ovat muutkin kuvasi.

    VastaaPoista
  4. Houkuttelee kävelemään : )

    VastaaPoista
  5. kauniita kuvia, puisto nuutinpäivänä on suosikkini. Lunta tulvillaan on raikas talvisää... täällä oli viime yönä oikein raikkausennätys, -30C hipoi mittari aamutuimaan.

    VastaaPoista
  6. Mukava katsoa eri vuodenaikoina otettuja kuvia, kyllä sävyt ja valoisuus puhuvat eri tavoin.
    Ylimmän kuvan aurinkoisella sillalla tahtoisin astella.:)

    VastaaPoista
  7. Minustakin oli kiva katsoa vanhempia kuvia samasta kohteesta. Vuosi sitten otetuissa näkyy komea huurre. kaunis kuvasarja muutenkin!

    VastaaPoista
  8. Kauniit kuvat. Alimmainen silta kuva on huurteinen ja kaunis, ylin taas graafinen, silta
    on kaunis kuvauskohteena. Virran ylitys.

    VastaaPoista
  9. Ylimmässä kuvassa aurinko paistaa jo keväisen kirkkaasti.... nuo nuutinpäivän huurteet on kyllä ihanat :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista! Aika rientää ja kohta on aika ottaa taas uusia kuvia!

    VastaaPoista
  11. Kiva on seurata vuodenaikoja eri vuosina otetuista kuvista. Silta on hyvä kuvauskohde kevään merkkejä seuratessa.

    VastaaPoista
  12. Hei, minulla on varmaan väärä linkki tuossa, se jäi jotenkin siitä edellisestä blogista.

    VastaaPoista
  13. kiitos kommentistasi, tanssiva harmaa pantteri. Tarkistin ja jälkimmäisen viestin linkki on oikein!

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoinen blogi sinulla. Hauskaa tuo saman sillan kuvaaminen, näkee miten maisema muuttuu vuodenaikojen mukaan.

    VastaaPoista
  15. tuulento, tuota siltaa olen kuvannut pari kolme vuotta!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.