Haaveilen jo muuttamisesta maaseudulle

Maanantaina 10.1.2011

Nyt olen sitten yrittämässä muuttoa maaseudulle ihan tosissani. Ehkä jo ensi kesänä. Nyt pakataan ja tyhjennetään huushollia. Koitetaan ainakin. On tosiaan tavaraa kertynyt vuosien varrella: omat, tytön ja äidin tavarat. Liikaa on tätä maallista jo ympärillä.

Monta kuukautta pidin jo pöytää lähikirpparilla, mutta kun pöytävuokrat alkoivat olla kohtuuttomia, lopetin. Ainakin kahden kirpputoripaikan verran on nyt vähemmän tavaraa, vaan vielä ei näy missään. Rahaa tuosta vaiheesta ei tullut paljoakaan, koska kirpputoripaikat alkavat täällä Helsingissä olla kohtuuttoman kalliita. Vai mitä sanotte, kun kuukaudesta saa maksaa esimerkiksi 160 euroa! ja halvimmillaan 40–60 euroa paikoissa, joissa ei kuitenkaan käy monikaan.

Siinä saa jo myydä tilpehööriä rutkasti ja yleensä se, joka lopulta jotain nettoaa, on vain se kirpputorin omistaja, joka pöytiä vuokraa. Tietysti jos on paljon hienoa tavaraa, niin yllähän siitä sitten kertyykin jotain, mutta kovin hienoa tavaraa ei kirpparille kannata viedä. Kerron kohta syyn. Onneksi sain pitää paikkaa vain, huom. vain 30%:lla myynnistä, kunnes omistaja ilmoitti, ettei se riitäkään. Kas kun asiakkaita kävi vähän eikä kauppaa paljon ollut, niin myyntikin oli sen mukaista. Liian hiljainen paikka.

Tyhjensin kirppispöytäni ensin kesällä ja lahjoitin tavarat pois. Sitten minut houkuteltiin kokeilemaan tuota 30 %:ia myynnistä vähän aikaa, mutta kuten sanottu, vähän liikkui ostajia niillä nurkilla, joten tyhjensin pöydän ja taas lahjoitin tavarat pois, kun myyntipaikasta olisi taas pitänyt maksaa enemmän.

No niin, sitten se syy, miksi kovin hienoa tavaraa ei kannata laittaa kirpputorille on kahdenlainen. Toinen, se pahempi on, että huomaat pöydästäsi puuttuvan yhtä ja toista ja odottelet tyytyväisenä kirjekuorta, jossa saat rahat kaupaksi myydyksi menneistä tavaroista ja sitten voitkin todeta, että taas on pitkäkyntinen vienyt saman verran kuin kirjeessä sinulle toimitetaan. Eli hanakasti häipyvät ovesta ulos maksamatta asiakkaat, jotka ovat käärineet taskuihinsa meikkejä ja nuorten muotivaatteita tai muita heitä kiinnostaneita tavaroita.
Toinen syy on se, että kun laitat myyntivitriiniin kassan viereen jotain arvotavaraa tarjolle, niin kukaan ei osta niitä, koska kirpparilta ostetaan yleensä vain pikkukolikoilla. Siis, jos yrität myydä jotain arvokkaampaa edes puolella hinnalla niiden arvosta, niin kukaan ei välttämättä osta. Toisaalta arvotavaroiden myynti polkuhintaan on ikävää ja siksi mieluummin annan kaikenlaista poislaittamaani mieluummin lahjaksi.

Täytyy kuitenkin sen verran mainostaa, että netissä olevalle muuttokirpparilleni koitan nyt vihdoin laittaa jotain aina, kun kerkiän tavaroita kuvaamaan ja sivulle postaamaan.

Nykyisin muuttoauton vuokraaminen on tosi kallista, joten yritänpä nyt kerätä siihen hiukan rahaa muuttokirppikseni ja kädentaidontuotteideni avulla:

Marleenan muuttokirppis
– vasta alullaan
Lintukodon piirongin laatikko
– vielä täysin alkutekijöissään, vasta helmikuun jälkeen varsinaisesti töitä esillä

4 kommenttia:

  1. Huutonetissakin saa kaikenlaista kaupaksi, mutta on vaivalloista välillä se myyntiin laitto.

    VastaaPoista
  2. Saman totesin joulun alla, kun kolme viikkoa pidin kirppispöytää. LAsten pieneksimenneitä vaatteita lähinnä sinne vein. Vuokraan menee niin paljon, ettei siitä juurikaan nettoa. OSa oli kelvannut jollekin, jonka omaatuntoa ei varastelu kolkuta. Sääliksi käy lasta, joka ehkä tietämättään kulkee varastetuissa kengissä tai vaatteissa. Surullista. Nyt olen pussittanut niitä ja vienyt Pelastusarmeijan keräyslaatikkoon.

    Iloa ja valoa päivääsi!

    VastaaPoista
  3. Nohna: Täytyy miettiä kaikenlaisia keinoja tavaroista eroon pääsemiseksi. En halua suoraan roskikseenkaan laittaa. Kierrätykseen sitten tavalla tai toisella. Mielellään ottaisin vähän eurojakin tavaroista, jotka useimmat on hankittu täydellä hinnalla riihikuivaa rahaa.

    Paljon olen ihan lahjoitellut ystäville. Ja vaikka lahjoitankin paljon pois, en tykkää siitä, että tavaroita varastetaan kirppikseltä, vaikka sama asiahan se on, kun muutenkin annan paljon pois vai onko? :D

    Kuvaaminen ja nettiin esille laittaminenkin on työlästä.

    VastaaPoista
  4. tinttarus: On tosiaan ikävää, kun kirpputoreiltakin varastetaan, vaikka hinnat ovat usein melkein olemattomat ja tavarat käyttökelpoisia.

    Kiitos samoin iloa ja valoa teille molemmille, Nohna ja tinttarus

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.