Sylvi Elämää luonnossa -blogista heitti mulle haasteen. Kiitos Sylvi. :)
OHJEET:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomioimaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän ( mukaan haastettujen ) tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa keitä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!
Olen kyllä vastaavaan jo osallistunutkin, mutta yritän nyt vastatata myös näihin kysymyksiin, joihin en kuitenkaan ole koskaan ennen vastannut.
Tein sen verran salapoliisityötä, että kelasin haastajia taaksepäin ja huomasin, että ainakin mehtänemännälle olen itse antanut tämän haasteen, joten uskallan siksi liittää mukaan merkin, joka liittyy tähän haasteeseen. Ilmeisesti tästä haasteesta on tunnustuksen kuva jossain vaiheessa tipahtanut pois, joten liitän sen nyt tähän mukaan:
Tein sen verran salapoliisityötä, että kelasin haastajia taaksepäin ja huomasin, että ainakin mehtänemännälle olen itse antanut tämän haasteen, joten uskallan siksi liittää mukaan merkin, joka liittyy tähän haasteeseen. Ilmeisesti tästä haasteesta on tunnustuksen kuva jossain vaiheessa tipahtanut pois, joten liitän sen nyt tähän mukaan:
Siispä 11 asiaa minusta:
1. Olen kesäihminen. Haluaisin, että kesä kestäisi Suomessakin pitempään ja talvi vain hetken!
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
2. Inhoan lunta! Tykkään siitä vain jouluna ja postikorteissa. :)
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
3. Rakastan Lassie-koiria, siis pitkäkarvaisia collieita, joita elämässäni on ollut neljä. Ensimmäisen sain 13-vuotiaana palkaksi, kun auttelin äitiä hänen kesäkioskissaan.
Piirrokseni koirastani Roista |
4. Olen oppinut pitämään kissoista. Tällä hetkellä minulla on tyttäreni juuri 14-vuotta täyttävä kissimirri Mikku, joka on täysin valloittanut sydämeni!
5. Tykkään kirjoittamisesta. Minulla on useita blogeja. Kouluaikoina minulla oli monta kirjeystävää ympäri maailmaa.
6. Harrastan miniatyyrejä. Erityisesti nukketalokokoa!
7. Olen ulkoilmaihminen, vaikka työni takia vietän päivät sisällä.
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
8. Rakastan kukkia, erityisesti ruusuja ja puutarhan pitäminen on unelmani. Ehkä eläkkeellä haaveeni toteutuu!
9. Keräilen yhtä sun toista. :) Kiiltokuvia, paperinukkeja, leluja... Erityissuosikkejani ovat nuket ja nallet.
10. Haluaisin laittaa pystyyn lelumuseon.
11. Olen vilkas "karjalaistyttö".
2. Luottoleipomuksesi, jossa onnistut aina? – Pannukakku! Jos epäonnistun, niin silloinkin leipomuksestani tulee pannukakku!
3. Ensimmäisen autonne merkki? – Saab, se oli lemmikinsininen ja siinä oli kattoluukku. Vaikea parkkeerata ahtaaseen tilaan ison koon vuoksi. :) Harmi, ettei siitä ole valokuvaa.
4. Suosikki urheilulaji? – Uiminen ja vesijuoksu. Ennen myös kävely, mutta loukattuani polveni, se on pitänyt jättää, ikävä kyllä. Telkkarista katsoin yhteen aikaan mielelläni kaunoluisteluesityksiä.
5. Ehdoton herkkusi? – Vaniljarahka
6. Onko sinulla paheita joita et mainosta blogissasi? – Laiskottelu! :)
7. Paras päähänpistosi tällä viikolla? – Idea lähteä Ruotsin risteilylle.
8. Oletko saavuttanut elämässäsi ne joita pienenä halusit? – Ehkä ja ehkä en.
10. Pidätkö talvella hattua? – Pidän. Jos en muuta niin mummobaskeria. :D
11. Lemppari tuunauksesi, tekeleesi alltime? – Iso valkoinen pitsiliina, jonka virkkasin kauan sitten.
Laitan samat kysymykset eteenpäin.
Kertauksena vielä tässä
Kertauksena vielä tässä
OHJEET:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomioimaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän ( mukaan haastettujen ) tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa keitä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!
Kiitos paljon haasteesta! :) Kesä saisi minustakin olla paaaljon pidempi Suomessa. Onneksi se on juuri ovella joten pääsemme siitä pian nauttimaan. Lyhyydestään huolimatta.
VastaaPoistaKunhan kerkiän, tulen katsomaan vastauksesi!
PoistaOnnittelut haasteesta ja suurkiitokset vastauksista, Marja-Leena.<33333
VastaaPoistaKiitos Aili!
PoistaMukavia kysymyksiä ja hyviä vastauksia sinulta ♥
VastaaPoistaKiitos Ritva!
PoistaKivat vastaukset ja kysymykset.Minäkin rakastan kesää mutta SUomen kesää;täällä taas en pidä kesästä joka on kuuma ja alkoi jo nyt ,liian aikaisin.Mutta talvi täällä on melkein kuin Suomen kesä,ja sitä rakastan:)
VastaaPoistaOlen ymmärtänyt, että jossainpäin Israelia on kesäkin hitusen viileämpi, suomalaisten perustamassa Jad Hashmonassa, יד השמונה. Onko tosiaan näin, en tiedä.
PoistaKiitoksia haasteesta! Kesän ja talven pituudet saisi Suomessa vaihtaa päikseen, siitä olen samaa mieltä. Sinulla näkyy tosiaan olevan hurja määrä blogeja, miten ollenkaan ehdit jokaiseen kirjoittamaan, ja vielä harrastamaan muutakin siinä sivussa, niin ja töissäkin käymään, huh.
VastaaPoistaOlen tämmöinen innokas kirjoittaja. :DDD
PoistaKiitokset haasteesta. Katsotaan josko jotakin vastauksia haasteeseen saisin aikaiseksi.
VastaaPoistaKiva käyn kurkkaamassa, kun kerkiän.
PoistaKiitoksia haasteesta, yritän aikaansaada vastauksia jossain vaiheessa:)
VastaaPoistaKiva, tulen kurkkaamaan, mitä kirjoitat.
PoistaKivasti vastasit kysymyksiin, kiitos.
VastaaPoistaVai olet sinä karjalan tyttöjä.
Toivotaan että kesä pitenee tänävuonna.
Niin, olisihan se kiva jos tulisi pitkä kuuma kesä. :) Kovasta helteestä en kuitenkaan välittäisi.
Poista