|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Ohhoijaa, tämä marraskuu onkin sitten ollut tosi rasittava. Työt ovat väsyttäneet, päivät ovat olleet sateisen harmaita enimmäkseen ja jos aurinko on näyttäytynyt, niin sitä ole ehtinyt ihailemaan. Luokkiin ei aurinko pahemmin paista ja jos paistaa, niin kiirehditään kiireesti kiertämään sälekaihtimet eteen, ettei valo häikäise kenenkään silmiä. Messujakin on ollut useampia ja kuviakin niistä minulla on, ei vain ole ollut aikaa laittaa niistä mitään tänne.
Viime viikonvaihteessa olivat Valkoisessa salissa Nukke- ja nallemarkkinat ja niille tietysti yritin mukaan ja kerkisinkin viimeiselle tunnille ennen sulkemista.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Kaikkea mahdollista leikkikalupuolelta oli taas tarjolla.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Nukeista nalleihin ja kaikkea siltä väliltä.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Valinnanvaraa oli.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Koska myyjät lähtivät pois lähes yhtä suurien kuormien kanssa kuin olivat tulleetkin, ostajia oli joko vähän tai sitten ostajien rahavarat olivat liian vähäiset.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Itsekään en kovin monta euroa voinut näillä markkinoilla laittaa likoon, koska leikkikaluostosbudjettini ei kuukautta kohden ole hulppea. Kerään kyllä edelleen leikkikalumuseotani varten kaikenlaista ja nukketaloprojektini olen myös käynnistänyt uudestaan. Tyttäreni kuoleman jälkeen en ole kovin paljoa asian hyväksi tehnyt. Kuitenkin 13.11. aloitin uuden blogin Jasminen muistoksi:
Nukkelan kylä. Käyhän kylässä! :)
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Menin vasta vähän ennen klo 15:ttä ja olin siis markkinoilla vain noin tunnin, jolloin pahin vilske ilmeisesti alkoi olla ohi ja muutamat myyjät olivat jo tyhjentäneet pöytänsä tai juuri tyhjentämässä.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Matkalaukkukaupalla nukkeja palasi taas alkuasemiin. Tahallisesti olin ottanut vain vähän käteistä mukaan, jotta en lähtisi törsäyslinjalle kaikkea kivaa nähdessäni. Tiesin, että pankkikorttia ei noilla markkinoilla voisi pahemmin vinguttaa, joten se saikin turvallisesti levätä lompakossani. :) Vain yksi sangen pieni ostos jäi harmittamaan. Sen olisin saanut parilla eurolla, mutta sen nähdessäni olin jo käyttänyt mukanani olleen käteisen. Ei se niin ihmeellinen ostos olisi ollut, ettenkö ehkä joskus vielä löydä vastaavan jostain. Se oli nimittäin pieni Lundby-kokoinen muovinen ompelukone, joka minulla on itselläni ollut lapsuuteni nukkekodissa.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Tuttujakin tapasin: Leena Takalon. Hän on niitä ihmisiä, joihin tutustuin 90-luvun alussa, kun ensimmäisenä Suomessa pidin ison taiteilijanukkenäyttelyn vanhalla kansakoulullamme. Tuolloin pidin useampana vuonna Vampulan nukkeviikkoja, joissa harrastajia kävi ulkomaita myöten. Aloitin myös ensimmäisen suomalaisen nukkelehden toimittamisen, nimittäin
Nukkemaailma-lehden, jonka nimen nukkeyhdistys on nyt omin lupineen vohkinut itselleen. Jos jollain on vielä noita tekemiäni Nukkemaailma-lehtiä, niin ostaisin mielelläni niitä itselleni. Ystävältäni Tertulta sain muutaman numeron, mutta monia vielä puuttuu. Kävin kyselemässä niitä yliopiston kirjastostakin, minne kaikista ISBN-numeroisista lehdistä lähetetään vapaakappaleet, mutta sieltäkin osa lehdistä puuttui, oli kadonnut tai pihistetty, valitettavasti.
Työvuodet ovat olleet kovin ruuhkaisia ja tyttäreni sairastuminen aiheutti sen, että nämä leikkikaluihin liittyneet harrastukset jäivät kokonaan taka-alalle. Ei tullut seurattua nukke- ja nukketaloyhdistysten eikä muidenkaan vastaavien yhdistysten toimintaa. Aikanaan minulle kyllä tulivat kaikki maailmalla ilmestyneet tiedossani olleet nukke- ja leikkikalulehdet. Silloin tuon leikkikalumuseon perustaminen tuntui niin kovin kiinnostavalta.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Minulla on myös kohtalaiset kiiltokuva- ja paperinukkekokoelmat. Ei kuitenkaan ehkä aivan näin paljon kiiltokuvia kuin Leena Takalon tyttärellä, joka tuossa ylläolevassa kuvassa pakkaa myynnissä olleita kiiltokuvakansioitaan.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Kun markkinat olivat jo aivan lopuillaan Aira Samulin tuli paikalle tekemään viimetingan ostoksia.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Tässä innokas myyjä esittelee hänelle myyntitavaroitaan.
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
En jäänyt seuraamaan, tuliko kauppoja, vaan lähdin pois tyhjeneviltä markkinoilta. Sinne jäi ikinuorekas 85-vuotias rouva minihameineen miettimään ostaako vai ei ja mitä.
Sisustettuja nukkekoteja ei markkinoilla ollut erityisemmin esillä. Yksi eteisaulassa kuitenkin. Tässä yksi huone siitä:
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Harmi kyllä, en kirjoittanut ylös, kenen sisustus oli kysymyksessä.
EDIT: Piikko valisti minua ja kertoi, että huone on eijulin "Huomenna kaikki on paremmin". Kiitos tiedosta, Piikko!
Valkoisen salin viereinen talo, Helsingin vanhin rakennus. "
Senaatintorin kulmalla sijaitseva kauppias Johan Sederholmin talo on vanhin Helsingin kantakaupungin rakennus. Vuonna 1757 valmistunut kivitalo oli aikoinaan Helsingin edustavin yksityistalo." Se oli vielä sunnuntaina suljettu ja "paketissa".
|
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen |
Talon lisää historiaa voi lukea
täältä.
Pieni
karttakierroskin alueella onnistuu.
Ehkä poikkean vielä tuossakin tapahtumassa ja kirjoitan siitä sitten täällä. Siis ehkä, en kuitenkaan lupaa mitään. :)
Ihanat messut,vaikkei ostaisikaan mitään:)
VastaaPoistaNiin, ihan piristävää "rihkamaa". Tai rihkama on väärä sana. Kaikenlainen keräily on mielestäni antoisaa ja tuo piristystä elämään! On hauska nähdä ihmisiä, jotka ovat jostain innostuneita!
VastaaPoistaVoi kuinka minua harmittaa noiden markkinoiden ajankohta. En vain koskaan ole päässyt sinne. Vuosia sitten kun elin vielä Helsingissä niin kävin vanhalla Ylioppilastalolla ostoksilla. Oli työpaikkani lähellä.
VastaaPoistaNuo Vanhan ylioppilastalon markkinat muistan. Siellä tuli käytyä. Ne olivat paremmalla paikalla kuin Valkoinen sali, mutta on kai nykyisin liian kallis paikka kun myyjät tuntuivat enimmäkseen olevan harrastajia.
PoistaKivoja kuvia markkinoilta. Kiitos! Tänä vuona en päässyt paikalle, joten kiva lukea toisten juttuja. :)
VastaaPoistaKuvasi kammari taitaapi olla eijulin kilpilutyö, 'huomenna kaikki on paremmin' http://eijuli.vuodatus.net/blog/archive?&y=2012&m=04
Jos eijuli on Turusta, niin varmaan se on sitten hänen työnsä. Muistaisin, että se oli jonkun turkulaisen tekemä.
PoistaHei kiva kun kävit sivuillani, Eijulin kammarihan se siellä oli. http://eijulista.blogspot.fi on hänen uusi osoite. Mulla voi löytyä ehkä nuita nukkemaailmalehtiä muutama, jos vain löydän ne tuolta jostain...pitääpä etsiä. Tuli muutaman vuoden.
VastaaPoistaJos löydät niitä Nukkemaailma-lehtiä, niin ilmoittele!
Poista