Muotokuvamaalauskurssilla

To 12.7.2012

Lauantaina 30.6.2012 aamulla klo 6.05 bussilla lähdin lunastamaan viime syksyn Kirjamessuilta saamani voittoa: Oriveden opiston viikonmittaista muotokuvakurssia! 

Vaihto Tampereella oli hieman yllättävä. Olin Tampereen linja-autoasemalla noin klo 8.45. 

Kuva: © Marleena
Oli kylmä aamu, raaka tuuli. Aurinkoa ei näkynyt. 
Aseman kaikki ovet olivat kiinni. Ei ollut edes yhtä penkkiä aseman edessä ja lähistöllä ei ollut ainuttakaan kahvilaa auki. Matkatavaroiden kanssa olisi ollut hankalaa lähteä kauemmas kaupungille etsimään avointa ovea. Porukkaa alkoi kertyä kylmässä värjöttelemään ja seisoskelemaan.
Moni olisi halunnut juoda kahvit tai ainakin istuskella jossain joko aseman sisällä lämmittelemässä tai edes aseman edustalla jalkojaan lepuuttamassa bussiaan odotellessa. Minullakin puolentoista tunnin odottelu, kun oli pakko vaihtaa bussia Tampereella.
Vähitellen koko aseman edusta täyttyi bussiaan odottelevista, jotkut olivat todella vihaisia, kun linja-autoasema oli suljettu. Arkisin matkahuolto ja kahvila aukeaa kello seitsemän, lauantaisin vasta kello 10 ja sunnuntaisin kello 11.

Itse istukselin yhdellä kahdenkymmenen sentin korkuisella portaalla toista tuntia ja katselin asemalle kertyviä palelevia ihmisiä, asteita oli vain reilut kymmenen ja kolea tuuli kesäkuun viimeisestä lauantaista huolimatta. Oma vaihtobussini lähti Tampereelta kello 10.20, joten aseman auettua ehti juuri käväistä mukavuuslaitoksen puolella...

Matka jatkuikin sitten alkuvaikeuksien jälkeen aivan hyvin ja vietin ihanan viikon Oriveden opistolla muiden innokkaiden maalarien seurassa. Opettajanamme oli unkarilaissyntyinen Zsuzsa Demeter.
Kuva: © Marleena
Opisto sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Oriveden keskustassa. Meitä oli 14 innokasta kurssilaista. Samaan aikaan oli kymmenkunta muutakin kurssia, kirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun kursseja. Kiva kesäinen ilma, hyvää ruokaa, mukava majoitus ja hyvät opettajat ja hienoa kurssiseuraa (kaikki innoissaan maalaamassa ja piirtämässä). Todellinen loma! Tosin uurastimme aamusta iltaan, mutta kiinnostavien asioiden parissa. Upea voitto! Kiitos Oriveden opisto!

Tässä hieman kuvia kurssilta. Pääkallorekvisiittaa:

Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Ilmat olivat kesäisen lämpimät. Osa kursseilla olleista levittäytyi myös ulos maalaamaan.

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena
Meidän ryhmämme työskenteli kuitenkin pääasiassa sisällä, sillä maalasimme puolet ajasta alastonmallia.

Kuva: © Marleena
Kurssiohjelma oli tiukka. Aamiaiselta klo 8 jonnekin ilta-seitsemään -kahdeksaan. Jotkut jäivät vielä maalaamaan yölläkin!

Kuva: © Marleena
Opettajamme patisti meitä lopettamaan kaiken nyhräämisen ja tekemään nopeita töitä. Tässä hänen demonsa:
Kuva: © Marleena
Tässä hän jyryttää näytteille laitettavia töitä:

Kuva: © Marleena
Välineemme olivat öljyväreistä pastelleihin, akryylistä petsiin, musteeseen ja hiileen.
Kuva: © Marleena
Tässä muutama oma työni tältä kurssilta:

Kuva: © Marleena
Juttua samasta paikasta täällä klick

3 kommenttia:

  1. ihanaa että sinulla on ollut ihanaa, marja-leena.<33333

    VastaaPoista
  2. Oli varmaan mielenkiintoinen kurssi, niin kuin Oriveden monet kurssit ovat. Kuopuksemme osallistui joku vuosi sitten runokurssille. Sielläkin oli eri-ikäisiä ja monitahoisia ihmisiä...

    Linja-autoasemat alkavat olla tuollaisia. Porissa se ei taida olla sunnuntaisin enää ollenkaan auki.... Mutta että Tamperekin...

    VastaaPoista
  3. Ihana lomapaikka ja samalla tapaa samoista asioista kiinnostuneita! Kurjaa, että palvelut huononevat joka puolella.

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.